Monet tutkimuksetkin ovat todistaneet sen, minkä lemmikinomistajat itse tykönään kokevat: lemmikin omistamisesta on paljon hyötyä ja iloa. Lemmikit tekevät hyvää ihmisen terveydelle, vähentämällä sydänkohtauksen riskiä ja kissan kehräys alentaa ihmisen stressitasoja ja verenpainetta. Ne opettavat myös elämisen taitoja, näyttämällä miten tärkeää on ottaa päiväunet tai olla välittämättä mokista, joita välttämättä sattuu jokaiselle. Kuulostaa hyvältä, ja mieli tekisi lemmikkiä, mutta mitä tulisi ottaa huomion lemmikkiä hankkiessa?

Ota huomioon omat elämäntavat ja oma luonne

Ihan ensin kannattaa miettiä, miten paljon aikaa on antaa lemmikille. Koirat tunnetusti täytyy viedä ulos monta kertaa päivässä, kun taas kissat viihtyvät paremmin yksikseen ja tekevät tarpeensa omaan hiekkalaatikkoonsa. Täytyy myös muistaa, että lemmikkiin pitää sitoutua koko sen eliniäksi, joka kissoille ja koirilla on 10-15 vuotta. Ja jos ajattelee, että kilpikonna on helppo lemmikki, täytyy muistaa, että myös ne tarvitsevat huolenpitoa, ja useimmat lajit elävät reilusti yli 50 vuotta. Lemmikkeihin kuluu myös rahaa ja eläinlääkärillä käynnit ovat yhtä kalliita kuin ihmistenkin lääkärillä.

Eri rodut

Jos kaikki yllä oleva on kunnossa ja tietää, minkä eläinlajin haluaisi lemmikikseen, täytyy vielä tehdä hienosäätöä eri rotujen välillä. Koirarotuja on monia, ja niihin kannattaa tutustua huolella, jotta pystyy valitsemaan omaan elämäntapaansa sopivan rodun.

Kissoja on sekä rotukissoja että maatiaiskissoja. Rotukissojen mukana tulee rekisteröintitodistus, josta käy ilmi sekä emon että isän tiedot. Maatiaiskissojen suhteen ei isä aina ole tiedossa, mutta emon kunnosta ja historiasta voi päätellä paljon. Oli kyseessä sitten rotukisa tai maatiainen, täytyy niiden pentujen antaa olla emonsa kanssa ainakin 3 kuukautta. Tässä ajassa emo ehtii opettaa pennulle tarvittavat taidot ja antaa turvaa ja hellyyttä, joita kaikkia pentu tarvitsee itsenäisessä kissaelämässään.

Mistä hankkia pentu?

Internet ja lehdet ovat täynnä ilmoituksia, jotka mainostavat pentuja, jotka saa heti mukaansa ja ne voidaan vaikka tuoda kotiin. Kannattaa aina kuitenkin vaatia päästä katsomaan pennun syntymäkotia, jotta näkee, että siellä on kaikki kunnossa ja pääsee tutustumaan emoon. Vastuuntuntoisille kasvattajille tämä ei ole mikään ongelma.

Varoituksen sana pentutehtaista: tämä tarkoittaa kasvattajia, jotka teettävät pentuja emolla liian tiheään, emo elää yleensä häkissä ja pennut ovat heikkokuntoisia liian vähän ravinnon ja huonon hoidon takia. Pentutehtaat saa loppumaan vain lopettamalla niiden pentujen kysyntä, joten missään olosuhteissa ei pitäisi pentua ostaa pentutehtaasta.